| |
m-cultin tapahtumatuotanto ulottuu mediakulttuurialan
erityiskysymyksiin pureutuvista seminaareista ja workshopeista laajoihin
kansainvälisiin konferensseihin, kuten ISEA2004.
| |

Järjestyksessä kahdestoista elektronisen taiteen
ja tutkimuksen kansainvälinen konferenssi järjestetään
14-22. elokuuta 2004 samanaikaisesti kolmessa kaupungissa:
Tukholmassa, Tallinnassa ja Helsingissä, sekä niiden
välisellä risteilyllä. Pääteeman
”uuden historiat” sekä alateemojen verkottunut
kokemus – puettava kokemus - langaton kokemus kautta
ISEA2004 kartoittaa sekä uuden teknologian vakiintumista
että uusien, syntyvien teknologioiden kulttuurista haltuunottoa.
ISEA2004 –tapahtuman koordinoivat yhteistyössä
m-cult (pääjärjestäjä, Helsinki),
CRAC (Tukholma) ja Viron taideakatemia (Tallinna). Kotimaiset
kumppanit ovat Kiasma, LUME ja Koneisto-festivaali.
 |
| |

Read_me, ensimmäinen ohjelmistotaiteelle omistettu
kansainvälinen festivaali, järjestettiin 2002 Moskovassa.
Helsinkiläistyneet kuraattorit Alexei Shulgin ja Olga
Goriunova toivat tapahtuman Suomeen. 30-31.5.2003 järjestetyn
festivaalin yhteydessä tuotettiin myös ohjelmistotaiteen
arkisto runme.org. Tapahtuman haastavaan ohjelmistoon voi
tutustua katalogissa, joka löytyy festivaalin sivustoilta.
Read_me 2.3:n yhteistuottajina toimivat Pohjoismainen taidekeskus
Nifca, Mediakeskus LUME ja uuden mediakulttuurin keskus m-cult.
|
| |

Digitaalisen mediakulttuurin laatukilpailu Prix Möbius
Nordica järjestettiin 25. tammikuuta 2003 Mediakeskus
LUMEessa. Kilpailun tavoite on tukea pohjoismaista mediakulttuurituotantoa,
edistää sen kansainvälistä tunnettuutta
sekä antaa yleiskuva alan nykytilasta ja kehityksestä.
Pohjoismaisen kilpailun voittajat osallistuvat kansainväliseen
Prix Möbius International –kilpailuun Ateenassa
marraskuussa 2003.
|
| |
|
Talvikaudella 2003-04 m-cult käynnistää jäsenille
ja yhteistyökumppaneille suunnatut tilaisuudet, joissa
special interest group-muotoisesti käsitellään
mediakulttuurin ja teknologiakehityksen haasteita ja parhaita
käytäntöjä. Monialaiset klubinaarit ovat
myös moniaistisia: niihin liittyy myös audiovisuaalisia
ja makuelämyksiä.
2002 Kaupunkilaista mediatilaa etsimässä –
workshopiin 18-19.10. osallistui arkkitehtejä, suunnittelijoita
ja kaupunkitutkijoita. Workshopissa syntyi kolme vaihtoehtoista
konseptia m-cult -keskuksen toteuttamiseksi Helsingissä.
Pohjoismainen mediakulttuuri – toimijat ja käytännöt
–seminaari ja workshop käynnisti mediakulttuurialan
pohjoismaisen tutkimushankkeen Hanasaaren kulttuurikeskuksessa
7-8.6.2002.
Online-arkistoihin ja metadataan keskittyvä workshop
järjestettiin V2_labin (Rotterdam) kanssa Mediakeskus
LUMEessa 13-14.1. 2002.
|
| |
| |
|
|