suomeksi | in english m-cult.net | mediumi  
   
   
   
 

Tutkimus- ja kehitystyö muodostaa m-cultin toiminnan perustan. Perus- ja taiteellinen tutkimus sekä toimialan käytäntöjen ja politiikan tutkimus liittyvät soveltavaan teknologiatutkimukseen sekä sovellus- ja tuotekehitykseen. Tutkimustyö tuottaa myös pohjan m-cultin tuotanto-, tiedotus-, koulutus- ja tukitoiminnalle.

tutkimus- ja kehitystyö

Yhdessä kotimaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa m-cult osallistuu tutkimus- ja kehityshankkeisiin teknologian kulttuuristen ja sosiaalisten innovaatioiden kehittämiseksi. Kehitteillä on useita hankkeita (TEKES, EU), jotka liittyvät langattomaan mediakulttuuriin, urbaaneihin ja yhteisöllisiin innovaatioihin, cross-mediaformaatteihin sekä metadata- ja ontologiakehitykseen.

suomalainen semantic web -konsortio
m-cult osallistuu semanttisen webin tutkimuskonsortioon, joka käynnistyy 2003 TEKESin FENIX-ohjelmassa. Hanketta koordinoi Helsingin yliopiston Semantic Computing –tutkimusryhmä ja sen osana m-cult kehittää uuden mediakulttuurin toimialakohtaista ontologiaa.

toimialatutkimus

Uusi mediakulttuuri on tietoyhteiskunnan elettyä arkea ja uusi, monialainen toimiala. Muuttuvat tuotanto- ja käyttökulttuurit sekä toimialan monialaisuus tuottavat haasteita paitsi kehitystyölle, myös kulttuuri- ja teknologiapolitiikalle. Käytäntöjen ja toimialan tutkimus – niin tuotanto- kuin käyttökulttuurien osalta – on keskeinen osa m-cultin tutkimustoimintaa joka kattaa kotimaisen, pohjoismaisen ja kansainvälisen kentän.

pohjoismainen mediakulttuuri: toimijat ja käytännöt
2002-03 m-cult koordinoi tutkimushankkeen pohjoismaisesta mediakulttuurista. Pohjoismaisen ministerineuvoston ja Pohjoismaisen Kulttuurirahaston rahoittama tutkimus toteutettiin yhteistyössä m-cultin pohjoismaisten kumppanien - CultureNet Denmark (DK), pnek (NO), CRAC (SE) and Lorna (IS) - kanssa. Tutkimustulokset julkaistiin raporttimuodossa sekä m-cult.netin pohjoismaisessa toimijatietokannassa.

kotimainen ja kansainvälinen mediakulttuurialan tutkimushanke 2002
Uusi mediakulttuuri innovaatioympäristönä – kotimainen ja kansainvälinen tutkimus (toim. Minna Tarkka ja Tapio Mäkelä) sisältää m-cultin 2001-2002 tekemän tutkimusprojektin tulokset. Ministeröiden (Kauppa- ja teollisuusministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö, Opetusministeriö) välisenä yhteistyönä toteutetussa tutkimus tekee laadullisen ja vertailevankartoituksen uuden mediakulttuurin käytännöistä ja politiikasta sekä esittää linjauksia kulttuurisen tietoyhteiskunnan kestävälle ja vuorovaikutteiselle kehittämiselle.
Tutkimustulokset on julkaistu kirjana Uusi mediakulttuuri innovaatioympäristönä (toim. Minna Tarkka ja Tapio Mäkelä, m-cult 2002).

selvitys mediataiteen tukirakenteista
Taiteen keskustoimikunnalle toteutetussa mediataiteen tuotanto- ja tukirakenteiden selvityksessä kartoitetaan alan kotimaista kenttää, vertaillaan sitä kansainvälisiin käytäntöhin, ja ehdotetaan mediataiteen alalle uudenlaisia tuki- ja rahoitusmuotoja. Tutkimusjulkaisu: Tapio Mäkelä ja Minna Tarkka: Mediataide: kotimaiset toimijat ja kansainväliset mallit. Helsinki: Opetusministeriö 2002.

 
 
 
 
Uusi mediakulttuuri toimintaympäristönä
Suomalainen ja (toim. Minna Tarkka and Tapio Mäkelä)
m-cult 2002
julkaisu pdf-muodossa
 
     
 
mediataide. kotimaiset toimijat ja kansainväliset mallit
Tapio Mäkelä ja Minna Tarkka
Helsinki: Taiteen keskustoimikunta 2002
68 s.
isbn: 952-442-977-2
Julkaisu pdf-muodossa
 
  © m-cult 2002.